Tänään hankin ensimmäisen joululahjan. Poikkeuksellisesti aloitin lahjojen hankkimisen näin myöhän. Yleensä olen tässä vaiheessa jo saanut melkein kaikki lahjat ostettua. Samalla ostin joulukuusenkoristeita. Tämän syksyn ja tietenkin joulun väri on kultainen. Varsinkin mattakulta on hieno väri. Sitä on nyt ollut paljon koruissa ja onneksi myös joulupalloissa!

                                     280353.jpg

Sain tähän samaan aikaiseksi myös "ennen"-kuvan kaapista. Nuo mustat putkijalat on aika omituiset. Kävin Bauhausissa tänään etsimässä puujalkoja. En löytänyt. Parempi onni ensi kerralla.

                                  280329.jpg

Kuinka ollakaan, ostin eilen parikin erilaista kynttilää kutsuilta.